Renessanssi ja humanismi mielletään usein italialaisiksi tai länsieurooppalaisiksi ilmiöiksi. On kuitenkin tärkeää tuoda esiin myös itäisen keskisen Euroopan osuutta, jota seuraavassa tarkastelenSigismund II Augustin kirjaston kautta. Jagello-sukuinen Sigismund II August (1520–1572), Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas, oli tunnettu bibliofiili, joka keräsi yhden Euroopan laajimmista humanistisista renessanssikirjastoista. Kirjastossa on arvioitu olleen lähes viisituhatta nidettä.
Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa “Medieval and Early Modern Libraries as Knowledge Repositories, Guardians of Tradition and Catalysts of Change” (Lamemoli, Jyväskylän yliopisto) tutkin, mihin Sigismund II Augustin kirjat lopulta joutuivat. Pääkohteena ovat Pohjoismaihin kulkeutuneet kirjat (n. 100 kpl), mutta kokonaiskuvan vuoksi olen käynyt tarkastelemassa kokoelmaan kuuluvia kirjoja myös Vilnassa (20 kpl) ja Berliinissä (n. 30 kpl). Kirjoja on jäljellä runsaimmin Puolan kirjastoissa, mutta niitä löytyy muun muassa Pietarista ja kolme kappaletta on Åbo Akademin kirjastossa Turussa. Viimeksi mainitut niteet ansaitsevat ehdottomasti oman esittelynsä, joka tullaan julkaisemaan tässä blogissa myöhemmin.
Tutkimus pohjautuu aiempaan projektiin ”The Jagiellonians: Dynasty, Memory, Identity”, jossa tehtäväni oli tutkia Jagellojen dynastista roolia ja muistoa Pohjoismaissa. Kirjakysymyskin kiteytyy dynastisen ongelman ympärille. Isänsä puolelta (jota 1500-luvun Puolassa ja Ruotsissa pidettiin äitilinjaa tärkeämpänä) Sigismund II August ja hänen sisarensa olivat ”viimeisiä Jagelloja”. Koska Sigismund II August jäi lapsettomaksi, testamenttasi hän kirjat Vilnan jesuiittakollegiolle. Osa kirjoista kulkeutui lahjoituksina oppineille ja sukulaisille, joista Suomessa lienevät tunnetuimmat sisar, Katariina Jagellonica (1526–1583), ja tämän poika Sigismund (1566–1632), josta tuli sekä Ruotsin että Puolan kuningas.
Sigismund II Augustin testamentti osoittaa, että hän halusi kokoelman säilyvän kutakuinkin yhtenäisenä. Toisin kävi. Vilnan yliopiston kirjastossa (joksi jesuiittakollegion kirjasto muuttui) niitä on enää parikymmentä. Minne kirjat joutuivat?
Sigismund II Augustin kirja-agenttien ja diplomaattien avulla ympäri Eurooppaa hankkimat kirjat käsittelivät humanistisille kirjastoille tyypillisesti historiaa, juridiikkaa, teologiaa, filosofiaa, astrologiaa, luonnontieteitä, maantiedettä, kasvitiedettä, lääketiedettä, sotatiedettä ja kertomakirjallisuutta. Joukkoon mahtui niin antiikin, keskiajan kuin oman ajan teoksia. Suurin osa oli latinankielisiä. Krakovan ja Vilnan parhaat kirjansitojat sitoivat ne yhdenmukaisiksi ulkoasultaan: puukannet, jonka päällä oli tukevaa ruskeaa nahkaa kultauksineen. Pakotusaiheina toistuivat antiikin hahmot, kasviornamentit ja hieman yllättäen myös protestanttiset keulakuvat, kuten Filip Melanchthon, Erasmus Rotterdamilainen ja Martti Luther. Kirjan omistajasta ei ollut vaaraa erehtyä, sillä etukannen vaakunaan pakotettiin Puolan kuningaskunnan kotka ja Liettuan suuriruhtinaskunnan ratsastava ritari. Takakansia koristi kullattu teksti, missä tehtiin selväksi kirjan omistaja ja hankintavuosi, esim. SIGISMVNDI AVGVSTI REGIS POLONIAE MONVMENTUM ANNO 1563.
Sidonnat ovat erinomaista työtä, ja kirjat ovat pääasiallisesti kestäneet aikaa hyvin. Omana aikanaan ne ovat olleet arvo- ja statusesineitä, jotka kertoivat omistajansa taloudellisesta ja kulttuurisesta pääomasta. Toki ne välittivät myös aikanaan käypää tietoa, vaikka Sigismund II Augustin arvokkaissa kirjoissa ei kovin paljon merkkejä käytöstä olekaan. Jokaisella itseään kunnioittavalla hallitsijalla tuli kuitenkin olla kunnon kirjasto. Siksi ei ollutkaan ihme, että 30-vuotisen sodan aikana ruotsalaiset toivat hallitsijoiden käskystä sotasaaliina muiden arvotavaroiden ohella Keski-Euroopasta valtavat määrät kirjoja. Joukossa oli myös entisten jesuiittakollegioiden kirjoja Riiasta, Braniewosta (Braunsberg) ja Poznańista (Posen). Katolisten kirjojen uudelleen sijoittelu aiheuttikin luterilaisen puhdasoppisuuden aikana päänvaivaa Upsalan yliopiston kirjastossa. Vilnan kokoelman kirjoja oli jo aiemmin siirretty Königsbergiin, mistä ne kulkeutuivat Puolaan, Ruotsiin ja Venäjälle. Liturgisia kirjoja oli lahjoitettu Pyhän Annan seurakunnalle, ja Anna Jagellonica, Sigismund II Augustin ja Katariina Jagellonican sisar, oli huolehtinut eräiden juridisten teosten lahjoittamisesta Krakovan yliopistolle.
Enonsa kirjoja sai omistukseensa itseoikeutetusti myös Sigismund, Katariina Jagellonican poika, mahdollisesti juuri äitinsä ja tätiensä kautta. Jouduttuaan syrjäytetyksi Ruotsin valtaistuimelta Sigismund ilmeisesti otti ainakin osan kirjoista mukaansa takaisin Puolaan (joista jotkut kuskattiin uudelleen Ruotsiin mahdollisesti ruotsalaissotilaiden toimesta). Katariinan ja Sigismundin roolia kirjojen siirtymisessä en ole vielä ehtinyt kovinkaan tarkasti selvittää.
Kuinka kolmisenkymmentä kirjaa sitten päätyi Berliiniin? Sigismund II Augustin ja sittemmin Puolaa hallinneen Anna Jagellonican tukijapiiriin kuuluivat veljekset Jan Barski (k. 1609) ja Andrzej Barski (k. 1611), joiden perustamaan kirjastoon Collegium Mansionaristarumiin Śremissä (Schrimm) Jagellot olivat lahjoittaneet kirjoja kuninkaan kokoelmasta. Veljesten kirjasto liitettiin sittemmin kaupunginkirjastoon, jonka Śremin kaupunki luovutti Preussille vuonna 1825. Sieltä silloinen Berliinin kuninkaallinen kirjasto valitsi kirjoja omistukseensa. Osa kokoelmasta päätyi läheiseen Poznańiin, loput pysyivät Śremissä. Berliinin Staatsbibliothekin Unter den Lindenin osan remontista huolimatta
Omat hankaluutensa itäisen Keski-Euroopan tutkimus kohtaa paitsi jatkuvista alueellisista ja hallinnollisista muutoksista, myös toisesta maailmansodasta. Natsien siirtämien ja hävittämien taideaarteiden ja kulttuurituotteiden tutkimus on edelleen kesken joskus jopa paikantamista myöten.
Monen yksittäisen kirjan reitin selvittäminen jää väistämättä tulevan tutkimuksen tehtäväksi. Erityisesti naisten osuus kirjojen siirtymisessä on alkanut vaikuttaa kiinnostavalta. Myös perheen naiset saivat humanistisen kasvatuksen – ei vähiten italialaisen äidin, Bona Sforzan, ansiosta – ja heidän nimensä pilkahtelevat kirjojen yhteydessä siellä täällä. Valitettavasti aiemmat tutkijat eivät ole vaivautuneet tässä suhteessa viittaamaan lähteisiin, mahdollisesti aiheen oletetun vähäpätöisyyden takia tai siksi, ettei lähteitä ole säilynyt. Naisten roolin tarkistaminen vaatii lisää perustutkimusta.
Joka tapauksessa Jagellojen kirjojen kohtalot osoittavat, että itäisen Keski-Euroopan renessanssi ja humanismi olivat voimallisia. Ne ovat myös olennainen osa koko Euroopan yhteistä historiaa.
Susanna Niiranen, yliopistotutkija, JY. Kirjoittaja oli vierailevana tutkijana Freie Universitätissä Berliinissä 9.12.2019–6.3.2020.
P.S. Koronaviruksen takia 11. kirjahistorian viikko Helsingissä ja Jyväskylässä on siirretty syksyyn 20.-27.9. 2020. Seuraa Lamemoli-projektin nettisivuja.
Ramus virens 